Inge Löökin iloiset mummot
Inge Löök aloitti 70-luvun alussa samanaikaisesti graafikon ja puutarhurin työnsä. Silloin hän myös aloitti usean työantajan freelance-kuvittajana. Tänä päivänä hänen piirtämisensä vaatii edelleen vastapainokseen puutarhanhoidon. Sisällä oleminen sopii hänelle hyvin kun ulkona on koleaa ja pimeää mutta ei silloin kun aurinko paistaa. Kaikessa on aina kysymys tasapainosta. On suuri onni saada tehdä niitä asioita joiden parissa viihtyy.
Luonnosta
Luonnolla on valtavan suuri merkitys Inge Löökin elämässä. Hän voi esimerkiksi istua tuntikausia ja seurata miten hämähäkki punoo verkkonsa. Samanaikaisesti hän miettii kaikenlaista, muun muassa meitä ihmisiä, miten me suhtaudumme luontoon. Puhummehan esimerkiksi rikkaruohoista ja tuholaisista, mutta miten ne nimittäisivät meitä?
Mummoista
Neljä ensimmäistä mummoaihetta julkaistiin vuonna 2003. Ne oli tarkoitettu ystävänpäiväkorteiksi mutta sesonki venyikin yllättäen pitemmäksi. ”En voinut ymmärtää miksi korteista tuli niin suosittuja ja vieläkin minun on vaikea tajuta miksi kahdesta hampaattomasta mummosta on tullut näin arvostettuja. Kuvissani en halua keskittyä ulkoiseen kuoreen vaan haluan eläytyä heidän sisäiseen ajatusmaailmaansa”, sanoo Inge Löök.
Inspiraatiosta
Useimmat mummokorttien aiheet kuvaavat tilanteita jotka Inge Löök on yhdessä naapurinsa kanssa toteuttanut. He ovat esimerkiksi istuneet puussa juomassa viiniä, purjehtineet päivänvarjon avulla ja juhlineet pöydän alla.
Elämästä
Parhaan kaverin löytäminen lapsena on ihanaa koska silloin voi yhdessä rajattomasti keksiä ja tehdä kaikkea mahdollista. Kun ystävät kannustavat toisiaan mitä hauskempiin seikauluihin he saattavat jopa löytää itsensä salatusta maailmasta. Mielikuvitus ja uteliaisuus ovat jaloja mausteita jokapäiväiseen käyttöön iästä ja elämäntilanteesta riippumattta.
Kissoista
Inge Löökin kuvissa näkyvät kissat ovat joko tuttavien kissoja tai joku niistä hylätyistä kulkukissoista jotka hän on ottanut kotiinsa.
Tontuista
Inge Löökin sydän sykkii erityisesti tontuille. Eräänä talviaamuna, Inge Löökin ollessa kahdeksanvuotias, hän näki eläviä tonttuja. Ne olivat noin puolen metrin korkuisia, niitä oli monta ja niillä oli erikoinen tapa kommunikoida keskenään. Nämä tontut näemme hänen joulukorteissaan.
Vaareista
”Syy sille etten piirrä miehiä vastaavanlaisissa tilanteissa kuin mummot on se, etten pysty sisäistämään miesten välistä todellista ystävyyttä. Minua ei koskaan tulla päästämään siihen maailmaan joten sen kuvaaminen jääköön henkilölle, jolla on tämän salaisuuden avain”.
